Parin ensimmäisen päivä

1. Ensimmäinen:

Uskalsin lähteä ensimmäistä kertaa yksin hereillä olevan Alman kanssa vaunutellen keskustaan. Nostin kopan "selkänojan" pystyyn ja siinä tyttö istuskeli tyytyväisenä koko matkan ja jaksoi kierrellä kirpputorillakin ja käydä kaupassa Hemiläistään hiplaten. JIHU!

Okei, kuulostaa tosi naurettavalta, varsinkin niiden korvaan, jolla ei ole omaa vauvaa. Mutta, tosi vähän on hereillä olevaa Almaa kärräilty vaunuissa pidempiä matkoja, koska sinnehän se tyttö kuitenkin nukahtaa ja päivärytmi heittää häränpyllyä. Tai hermostuu. Nyt kuitenkin puoli-istuen jaksaa pysyä hereillä, kun näkee ympärilleen. Ja tyytyväisenä.

(Tosin tämä meidän hermostuneen/tyytyväisen vauvan käsite taitaa olla vähän vinksahtanut. Jos Alma yleisellä paikalla huudahtaa kerrankin vähän kovempaa, alkaa hikikarpalot nousta otsalle ja paniikki iskeä - no MIKÄ sille nyt tuli?

Ollaan niiiin pulassa, jos Alma joskus saa sisaruksen, joka ei olekaan ihan näin tyytyväinen lapsi.)

2. Ensimmäinen:

(Johdanto: Siskoni Anna tuli tänään kylään mukanaan Daim-kakku ja kolme tikkaria (sekä kimppu tulppaaneja<3 vaikkei se liitykään tähän) ja siitähän se alamäki sitten lähti. Kun oli tikkarit imeskelty ja kakku syöty, niin Annaa alkoi tehdä mieli siipiä. No, Jonnehan tähän lähti mukaan ja ehdotin, että mennään käymään Ideaparkissa kun kerran noin mielenne tekee. Itseäni ei siivet houkutelleet lainkaan, mutta taka-ajatuksena tässä oli, että voisin sillä aikaa kierrellä kauppoja. No, kuinkas sitten kävikään?)

Alma istui ravintolassa ensimmäistä kertaa syöttötuolissa. Ja voi että miten tyttö onnellisena hihkui ja naureskeli vaan, kun sai istua muiden seurassa pöydässä, ja leikkiä kummiinansa niin hienosti kiiltelevällä laukulla. Saatiin kaikki kolme syödä aivan rauhassa (Jep, minäkin.) ja kädet kyynärpäitä myöten kastikkeessa, kun Alma ei kertaakaan tarvinnut mitään. Naureskelikin ihan mukana. Ei kai halunnut paljastaa, ettei tajunnut<3

Perhepotretin jälkeen hyvänä kakkosena tulee Almasta hymykuva, joka ei olisi aivan tärähtänyt (varsinkaan puhelimella otettuna hämyisessä ravintolassa). Lähes mahdottomuus.

(Loppukirjoitus: Urakan jälkeen kello olikin jo yli kahdeksan ja suurin osa kaupoista kiinni. Stadiumissa käytiin pikaisesti ja yritin saada Jonnea ostamaan speedot haaveissa olevia perheen uimahallireissuja varten, mutta ei. Hiusvärin kävin Prismasta ostamassa, ettei nyt ihan tyhjin käsin tarvinnut lähteä. Surkeeta.
Tai no, jotain sentään! Jonne bongasi Espritin näyteikkunassa hyvännäköisen mallin PELKÄT farkut päällä, ja minä sitä kautta ne farkut, jotka olivat mintun väriset! Täytyy siis poiketa Ideaparkissa uudestaan mitä pikimmiten. Mielellään silloin kun siellä on kaupat auki.)

-Laura

Ps. Tässä sitä taas näkee sen, kuinka raskausaikana ajatteli, että tehdään vauvan kanssa kaikkea mitä vain suinkin pystyy, eikä jämähdetä kotiin ja masennuta neljän seinän sisään ym. Ja sitten menee puoli vuotta ennen kuin lähtee vähän pidemmälle vaunulenkille hereillä olevan vauvan kanssa? Haha! Mikä luuseri!


Pps. Lupasin itselleni blogin aloittaessani, etten missään nimessä aio märistä kuvien laadusta tai julkaise kuvia, jotka eivät ole tarpeeksi valoisia. No, eihän siihen mennyt kuin reilu pari viikkoa. Mikä luuseri!